Tuemme yhteiskunnan hyvinvointia ja tulevaisuutta monin tavoin.
Verojalanjälki
Maksamme verot ja veroluonteiset maksut Suomeen, sillä olemmehan kotimaisessa omistuksessa oleva yritys. Emme maksa omistajallemme palkkioita tai osinkoja, jotka vähentäisivät maksamiemme verojen määrää.
Moniarvoinen työyhteisö
Haltijan yli 100 hengen ammattilaisjoukko on loistava yhteistyökumppani terveydenhuollon ja kuntoutuksen asiantuntijoille, sillä asiakastyötämme tekevät alan koulutuksen saaneet ja niissä tehtävissä työskennelleet henkilöt.
Vahvuutemme on laaja-alainen asiakaskuntamme, sillä se mahdollistaa myös oman henkilöstömme jatkuvan kehityksen. Lisäksi joukossamme on useita avainhenkilöitä, jotka itsekin ovat apuvälineiden käyttäjiä. Haluamme edistää myös eri-ikäisten ja erilaisessa työuransa vaiheissa olevien ihmisten yhteistyötä. Haltijan oppipoika – kisälli – malli on ainutlaatuinen oppimisprosessi, jonka avulla alalle on perehdytetty muun muassa korkean ammattitaidon proteesimestareita.
Kestävät ratkaisut – ympäristö kiittää
Haltija on mukana edistämässä kiertotaloutta eli kestävään kehitykseen perustuvaa liiketoimintaa, sillä meillä on merkittävä rooli erilaisten apuvälineiden elinkaaren pidentämisessä. Laitteiden säännöllisillä huolloilla varmistetaan käyttäjäturvallisuuden lisäksi niiden pitkä käyttöikä. Lisäksi olemme osa apuvälinekeskusten ylläpitämää kierrätysverkostoa, jossa välineet siirtyvät uudelle käyttäjälle tarpeiden muuttumisen mukaan
Valitessamme tuotteidemme valmistajia ja jälleenmyyjiä (ns. päämiehiä) tarkastelemme myös valmistusprosessin vastuullisuutta. Valitsemme vain parhaat päämiehet, sillä olemme valmistajista riippumaton yritys.
Oma ympäristötyömme keskittyy logistiikan, autoilun ja kiinteistöjen energiatehokkuuden optimointiin. Tavoitteemme on olla toimialamme johtava ympäristöosaaja.